Kapteeni Kuolio ja maailmojen sota Viinikassa

Kuvat ja teksti: P.A. Manninen
Taustavalokuvaus ja tekstaus: Hannele Kivilahti
Lempo kustannus

Ufoja Tampereella

Mahtavaa päästä jakamaan ilosanomaa uudesta Kapteeni Kuolio -albumista. Jälleen kerran yli 60 sivua hersyvän hauskaa seikkailua Tampereen maisemissa. Tällä kertaa näyttämöinä ovat Järvensivu, Viinikka, Nekala ja Koivistonkylä. Ja loppunäytös tapahtuu Pahalammen rantamilla. 

Tarina alkaa, kun ufo kaappaa Lamian. Kuolio, Kökkö ja Ajattara lähtevät pelastamaan ystäväänsä. Matkalla saamme ihastella Mannisen kauniisti tallentamaa Tampereen maisemaa. Ufot Tampereen taivaalla ovat ihmisille melkein näkymättömiä, koska ”Nykyään ihmiset katselevat kulkiessaan vain kännyköitään tai varpaitaan. Monet peittävät korvansakin kuulokkeilla”. Miten nerokkaasti ajateltu.

Kolmikko törmää mustiin pukeutuneisiin miehiin, joiden nimet ovat Risto Ryti ja Markku Aro. Heidän johdatuksellaan kohdataan jo 200 vuotta Tampereella asunut, pohjantähden takaa saapunut muukalainen. Kohta ollaankin jo taivaalla keskellä ufojen mittelöä. Mutta saadaanko Lamia pelastettua?

Ja muistakaa: ”Albumi perustuu tositapahtumiin ja se on kuvattu aidoilla tapahtumapaikoilla”. 

Pidän Kapteeni Kuolion omintakeisesta huumorista kovastikin. Ja monisyisestä ajankohtaisuudesta. Nytkin Tamperelaistunut muukalainen on selvittämässä maapallon valmiutta liittyä moniplaneettaisen yhteisön jäseneksi. 

Tuttuun tapaan albumissa käsitellään myös aihepiirin historiaa. Eli tällä kertaa kerrotaan ufo ja alien havainnoista ensin maailmanlaajuisesti, sitten suomalaisittain ja lopuksi ihan Tamperelaisittain. 

Aina tasokasta tarinaa ja pikkutarkkaa piirrosjälkeä.

Sarjakuvaruudut heräävät henkiin Hannele Kivilahden valokuvien pohjalta. Ja niin kuin aikaisemminkin, Hannelen tekstaus luo sarjakuvaan oman tärkeän leimansa.

Kertakaikkisen mainio teos jälleen kerran. Loistavaa kesälukemista.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää