Sotakamreeri Reino Lehväslaiho
Yhden urhoollisen miehen sodat
Tarkemmin sarjakuva on nimeltään Sotakamreeri Reino Lehväslaiho (1922–2019). Lehväslaiho oli suomalaisen sotakirjallisuuden legenda. Hän ehti kirjoittaa 45 sotaromaania, ennen kuin nukkui pois vuonna 2019.
Käsikirjoittaja Vesa Vitikainen ja kuvittaja Mikael Mäkinen -kombo toimii jälleen kerran loistavasti. Olen täällä Man Made Lifestylen sivuilla heidän yhteistyötään aiemminkin kehunut.
Tällä kertaa koetaan Lehväslaihon hurja retki sodan keskellä sodasta toiseen. Pääosassa ovat panssarivaunut ja niissä Lehväslaiho toimi ampujana. Pirun hyvänä sellaisena. Hän haavoittui sotien aikana kolme kertaa, mutta aina hän urhoollisesti palasi rintamalle. Ei meistä nykyisistä vössyköistä olisi moiseen mitenkään. Tarina on rankka kuvaus sodan julmuudesta ja siitä kun ryssä painaa vain koko ajan päälle. Silti tappioidenkin jälkeen vain painetaan päälle.
Välillä yöllä pakkasessa nukkuessakin karvalakki jäätyy puuhun kiinni. Ja kun saadaan tulituksessa osumaa, on pakko itse hiihtää 30 asteen pakkasessa sidontapaikalle.
MUSTAVALKOINEN SARJAKUVA imaisee mennessään. Kertomuksessa on lojaalisuutta, toveruutta, rohkeutta ja periksiantamattomuutta.
Se on samalla hieno historiallinen kehityskertomus siitä, miten panssarivaunutkin suht lyhyessä ajassa kehittyvät ja niihin saadaan loppu puolella jopa radiot.
Raakuuksia sarjakuva-albumi näyttää suht vähän, mutta itse teksti antaa painostavasti koko ajan ymmärtää minkälaisia tilanteet ovat olleet.
Ja yhdessä kohtaa viitataan ahdistavasti siihen, että kun nämä panssarimiehet tekevät omaa työtänsä, omaa sotaansa, omassa määrätyssä paikassaan. Heillä ei ole tietoa sodan kokonaiskuvasta, siitä mitä muualla tapahtuu.
Sen verran lievät vammat, että voidaan jatkaa.
Oletteko sotahulluja?
Vitikainen on kirjoittanut jämerän tarinan ja Mäkinen on sen takuuvarmalla pikkutarkalla tyylillään kuvittanut. Myönnän, että useassa kohdassa selkäpiitäni pitkin menivät kylmänväreet. Mitä urhoollisuutta! Näiden tyyppien ansiosta asumme itsenäisessä Suomessa. Kiitos siitä.