Huikea ilta taikuuden ja mentalismin parissa.

Vielä ehtii kokea kevään mieleenpainuvimman taikashown Tampereen Komediateatterissa.

Olen muutamia vuosia seurannut taikurikaksikon tempauksia. Tylsää ei ole ollut hetkeäkään.

Tamperelaiset kaverukset Jose ja Johannes ovat viihdyttäneet niin Harhaklubilla kuin eri ravintoloissa ja baareissa tekemällä lähitaikuutta pöytäseurueille. Olenpa saanut muutaman tempun nauttia ihan omassa kodissanikin.

Täytyy tunnustaa, että itseäni taikuus ärsyttää. Syystä että, en vain kerta kaikkiaan käsitä miten temput tehdään. Ja se saa vereni kiehumaan. Mutta hyvällä ja kutkuttavalla tavalla. Ärsytys muuttuu hyvinkin pian hämmennykseksi, iloksi ja nauruksi.

Niin kävi myös Komediateatterin Harhaa! -showssa.

Komediateatteri toisen kerroksen sali on muuntautunut hienosti ravintolamaiseksi. On muutama tuolirivi lavan edustalla, ja pöytäryhmiä taempana. Baari aukeaa puoli tuntia ennen esitystä. Esityksen aikana ei ole tarjoilua, mutta väliajallakin ehtii hyvin napata muutaman viinin loppuesityksen ajaksi.

Puolitoista tuntinen esitys väliaikoineen menee valitettavan nopeasti. Kyllähän esitystä olisi jaksanut pidempäänkin katsoa. Mutta onneksi esitys on kerrassaan loistava. Eli laatu korvaa lyhyen ajan.

Illan aikana saamme nauttia mm hypnoosista merisään avulla, näemme kuinka Johannes sukeltaa pää edellä vesilasiin voltin kera hopeisissa pikku-pikku pikkuhousuissaan ja selvitämme mitä appelsiini kätkee sisäänsä.

Ammattimaisia temppuja. Yleisö saa osallistua koko ajan, ja nauru raikaa. Sattumalta työkaverinikin pääsi lavalle avustamaan. Hänet hypnotisoitiin sanasokeaksi. Vaikka lapussa luki ravintolavaunu, suusta tuli vain siansaksaa. Illan jälkeen hän oli ihan innoissaan ja moni muukin yleisössä ollut tenttasi hänen kokemustaan esityksen jälkeen.

Harmillisesti Komediateatteri ei ollut kovin panostanut illan markkinointiin. Esityksen hienoja julisteita ei ollut teatterin omilla mainospaikoilla, eikä edes ovistandilla esillä. Mutta onneksi yleisö oli löytänyt paikalle. Sali oli melkein täynnä. Toivottavasti seuraava esitys on jo sitten ääriään myöten täynnä.

Kerrassaan kutkuttava ja mainio esitys. Suosittelen suurella lämmöllä.

Seuraava esitys 18.3 klo 20:00 Tampereen Komediateatteri.

www.mielentaikuutta.com

www.ihmetys.com

Kommentoi

kommenttia