Ylisanat eivät taaskaan riitä


Kritiikinkin tästä voisi tehdä ja tähtiäkin antaa, mutta tulin siihen tulokseen, että annankin antaa tekstin tulla, ilman tähtiä. Ne ovat tällä kertaa jopa turhia. Asteikko ei riittäisi.

Tämä oli nyt yhdeksäs kerta, kun näin Sorin Sirkuksen joulushown. Ja myönnettäköön, että tunnen itseni suorastaan etuoikeutetuksi, että näitä esityksiä olen päässyt näin monena vuonna katsomaan.

Pyydän jo alustavasti anteeksi, jos en ihan täysin osaa termistöä. Vaikka olen tuota sirkuksen ihmemaailmaa saanut elää hyvinkin läheltä ystävieni kautta, aina menee löysät nuorat, trapetsit ja liinat sun muut sekaisin.

Ja sitäkin pyydän anteeksi, etten varmastikaan muista kaikkea maneesilla tapahtunutta mainita. Niin paljon siellä tapahtuu koko ajan. Ja suurimman osan ajasta olen vain pökerryksissä ja suu auki. Olo on kuin pikkulapsella, niin intensiivisesti katson esitystä, etten edes huomaa otsalleni kihoavilta hikikarpaloilta, että jännityksestä hilaan itseäni huomaamattani koko ajan kohti penkkini etureunaa.

enigma-large-1-of-138

SIRKUS ON myös sitä, että aina ei täydy, eikä edes pysty onnistumaan. Tälläkin kertaa yleisö jaksoi hienosti kannustaa ja kompata, kun joku ohjelman osa aloitettiin uudestaan.

Pitää myös muistaa, vaikka itsekin välillä sen unohtaa, että lava on täynnä nuoria ihmisiä. Ihania taitavia, tuhansia treenitunteja takanaan suorittaneita teini-ikäisiä. Ja näillä huikeilla tyypeillä on sentään elämässään joku päämäärä. Olla alansa parhaita siinä, mihin ovat lähteneet ja se tie ei varmasti ole se helpoin valittavissa oleva.

Joka kerta, aivan yhtä jännittyneenä ja tärisevänä menen näitä katsomaan. Joka kerta luulen nähneeni jo kaiken, mutta sirkus on sellainen taiteenlaji, että hemmetti vieköön, ihan taatusti joka kerta se myös lyö ällikällä ja on todettava, että taas ne sen tekivät; taas sain nähdä jotain ihan uutta ja erilaista. Niin tänäkin vuonna.

TÄNÄ VUONNA neljä nuorta seikkailee eräänlaisessa pelissä, päätyen neljään eri maailmaan. Ensin mennään keskiajalle, missä munkit pyörittävät diaboloa ja tikapuut muuttuvat ratsuiksi. Neitojakin liehitellään ja pelastetaan.

Tikapuunumerosta on pakko kertoa sen verran, että se tuottaa aina minulle kauhua ja inhoa. Ei sen vuoksi, ettenkö kunnioittaisi ammattitaitoa, vaan sen vuoksi, että mielestäni juuri tikapuilla temppuilu on sitä, että jos siinä mokaa, niin saattuu ja pahasti. Mutta jätkät hoitavat numeron huikeasti.

Sitten päästäänkin jonnekin futuristiseen tulevaisuuteen. Pimeyttä, synkkyyttä, mustaa valoa ja hakkaavaa biittiä. Elokuva Tron tulee helposti mieleen. Tämä pätkä on ehdottomasti tämän vuoden shown parasta antia.

Yksipyöräiset ja hyppynarut eivät ole koskaan olleet lempiasioitani sirkuksessa, mutta tällä kertaa pelkkä visuaalisuus ja valot nostavat ne ihan uudelle tasolle. Myös jonglööraus renkailla, on suorastaan vavahduttava kokemus visuaalisesti.

 

enigma-large-24-of-138Mutta sitten se paras osuus: monena vuonna tanssiosuudet ovat olleet sellainen ”pakollinen juttu”, mutta tänä vuonna se onkin yllättäen paras. Marjo Terästön koreografia yhdistettynä Eero Auvisen valoihin ja videoprojisointeihin toimii tykisti.

Tällaista pätkää en ole koskaan nähnyt tai kokenut. Mukamas liukuva lattia monttuineen ja nyppyineen on ihan uskomaton kokemus silmille ja aivoille. Miten nuo ihmiset onkin saatu liikkumaan noin? Ihan tämän vuoksi voisin mennä esityksen katsomaan ehdottomasti uudestaan. Väliajalle purkautuessa ensi-iltayleisö oli ihan täpinöissään. Sen kuuli, näki ja aisti.

Väliajan jälkeen päästään tuhannen ja yhden yön tarinoiden tunnelmiin. Nähdään hauska apina, nähdään kolmen haaremitytön upea kultaiset vanteet numero, sekä uskomaton kahden naisen köysinumero. Ja koko shown ällistyttävin lampunhenki akrobaattinumero, josta vastaa Moskovan sirkusstudion erikoispalkinnon Wiesbadenin nuorisosirkusfestivaaleilla pokannut Kalle Pikkuharju. Kallen myöhemminkin esiintyessä tarinassa, ei voi kuin ihmetellä tuota kehon hallintaa. Ei pysty käsittämään.

Lopulta päänelikkomme päätyy karkkimaahan, jota hallitsee ilkeästi naurava noita. Taas saamme seurata huikeaa kahden taitavan naisen ilma-akrobatiaa yläilmoissa sekä monta muutakin uskomatonta esitystä.

ENSI-ILTAYLEISÖ EI malta lopuksi meinata lopettaa aplooderausta. Ja hienointa on, kun esityksestä poistuttaessa saa kiittää kaikkia upeita esiintyjiä heidän seistessään käytävällä rivissä. Jessus sentään miten loistavaa työtä koko työryhmä on taas tehnyt.

Pakko mainita, ehkä maailman paras livebändi: Joona Kukkola, Tony Sikström, Lari Palander. Kukkolan ja Sikströmin sävellykset vievät upeasti maailmasta ja tunnelmasta toiseen. Futuristisesta elektroteknosta saisi tehtyä vaikka listahitin. Ja miten hyvä fiilis ja hauskuus kajastaa näiden tyyppien liveaktista.

Kitte Klemettilän puvustus ei yllätä. Se on sanalla sanoen huikeanihananhullujaupea.  Tänä vuonna valot ja projisoinnit olivat niin mahtavat ja isossa roolissa, että Eero Auviselle ihan superkiitos. Kampaukset, peruukit, meikit, kaikki, ihan loistavan toimivaa. Ja sitten tähän vielä lisää vain ylisanoja, lisää ylisanoja ja vieläkin enemmän ylisanoja!

Menkää ihmeessä katsomaan. Tosin lippuja ei varmastikaan enää paljoa ole. Yrittäkää edes jonottaa vaikka peruutuspaikkaa. Itseäni harmittaisi, jos en tätä olisi nähnyt.

Kiitos ja syvä kumarrus.

Kommentoi

kommenttia