Oral-B Genius -harja lanseerattiin viime kesänä. Otin selvää hammasharjaus voi parantua entisestään.


Hurahdin noin kymmenisen vuotta sitten sähköhammasharjaan. Normiharja ei enää vain riittänyt. Muutos tuntui heti: suu ja hampaat tuntuivat oikeasti puhtaalta harjauksen jälkeen. Vuosien saatossa olen siirtynyt edullisimmasta tarjouskorin sähköharjasta ylöspäin, ja viimeiseksi sain syksyllä testattavakseni Oral-B:ltä Genius -hammasharjan. Harjan, jonka luvattiin parantavan suuni hyvinvointia vielä entisestään.

Hiipumatonta tehoa

Huomasin harjan käyttöönotossa ensimmäiseksi tehokkaan harjauksen, joka todella tuntui puhdistavan tehokkaasti. Lisäksi jo ensimmäisen viikon aikana huomasin käytössä kestävän akun.

Harja toimii myöskin pidempään saman tehoisena – akun kuluessa teho ei ala hiipumaan. Vasta, kun akun ilmaisin on pari päivää näyttänyt viimeistä palkkia harjan teho hiipuu tai sammuu kokonaan.

Vaikka reissussa kestävää akkua osaa arvostaakin, niin Oral-B on varustettu lataavalla matkakotelolla. Koteloon liitetään virtajohto, ja lisäksi kotelossa on USB-liitin esimerkiksi kännykän lataamiseksi. Kätevä ominaisuus matkalla varsinkin silloin, kun hotellihuoneessa on huonosti pistorasioita ja laitteet huutavat virtaa.

Löysin suuni kartoittamattomat alueet

Olen käyttänyt Genius-harjaani nyt noin kolmisen kuukautta ja olen huomannut eron suuhygienissani. Kyse ei ole oikeastaan niinkään harjan suuremmasta tehosta vaan muutos on tullut oikeastaan perusteellisemmassa hampaiden harjauksessa.

iPhone-sovellus on auttanut minut löytämään kartoittamattomia tai siis harjaamattomia alueita purukalustostani. Sovellus saa harjasta Bluetoothin avulla tietoa harjan asennosta samalla, kun se analysoi harjan ja kasvojen liikkeitä kännykäkameran kautta. Kännykkäsovelluksen antama palaute innostaa harjaavan pidempään.

Olen siis tutkimusten mukaisilla linjoilla: kun perinteisen hammasharjan käyttäjät harjaavat vain vajaan minuutin, niin Iconmobilen maaliskuussa tekemän tutkimuksen mukaan Oral-B-appsin käyttäjät harjaavat keskimäärin 2 minuuttia ja 27 sekuntia.

Oral-B Genius

Harjan personointi tapahtuu kännykkäapplikaation kautta, josta harjan kaulassa olevan renkaan valon väriä voi vaihtaa mieleisekseen.

Hammashuollon personal trainer

Harjan kanssa ei ole välttämätöntä käyttää sovellusta mikäli kokee kännykän kanssa harjauksen hullunkuriseksi. Kun oikean harjaustekniikan oppii sovelluksen avulla, niin sen käyttö tuntuu vähentyvän oikeastaan automaattisesti. Harjan valo- ja värähtelysignaalit kertovat harjauksen keston ja milloin optimaalinen harjausaika on saavutettu.

Oral-B Genius -harjaan on mahdollista ohjelmoida omiin ongelma-alueisiin keskittyviä harjausohjelmia sekä toteuttaa erilaisia harjaustavoitteita applikaation avulla – aivan kuin työskentelisi harjauksen personal trainerin kanssa.

Fiksu ja tehokas

Oral-B Genius on miellyttävä laite, jossa yhdistyvät kestävä akku ja tehokas harjaus. Lisäksi tyylikäs ja käytännöllinen matkakotelo latureineen sekä perinteinen pöytätelinelaturi viimeistelevät kokonaisuuden.

Genius-mallissa Oral-B-harjojen lippulaivamalleista tutun digitaalisen seinään kiinnitettävän kellotaulun on korvannut imukuppikiinnitteinen kännykkäteline, joka helpottaa älyharjaukseen liittyvää kasvojentunnistusta. Mikäli kotikylppäristä löytyy ennestään Oral-B-kello, niin se osaa esittää myös Geniuksen-harjaustilan sekä harjauksen keston.

 

 

Uusi sähköhammasharja lupaa älyä harjaukseen
Laadukas hammasharja, joka vie suuhygienian seuraavalle tasolle. Hinta noin 199 euroa.
Harjaustuntuma
Ominaisuudet
Akun lataus- ja käyttöaika
Hinta
Plussat
  • tehokas harjaus
  • kevyt ja ergonominen
  • viimeistelty kokonaisuus matkakoteloita myöden
Miinukset
  • hintava
4.4Yhteispisteet

Kommentoi

kommenttia