Poikabändi
Pisteet
4.0Arvio

Hyvää viihdettä ysäritunnelmissa


Markkinointikoneisto on jo pitkään tuutannut ulos Tampereen Työväen Teatterin tämän syksyn odotettua hittimusikaalia Poikabändiä. Kadunvarsimainonta on ollut kovaa ja taisipa olla jo viime kevättä, kun ensimmäiset ToiBoys videot valtasivat somen. Odotuksia herättävää ennakkomainontaa.

EIKÄ SE ole hukkaan mennyt. Riku Suokas ja Heikki Syrjä ovat käsikirjoittaneet toimivan ja viihdyttävän paketin. Pelkäsin Vuonna 85 -meininkiä, mutta sainkin oikeasti kivan ja makoisan tripin ysärille. Varsinkin, kun sävelten ja sanojen takaa löytyy purkkapopin guru RIsto Aikainen, niin homma ei onneksi voi pissiä omille nilkoilleen. Vakavasti tätä ei voi ottaa missään nimessä, eikä sitä ole niin tarkoitettukaan. Hyvää musaa, upeita laulajia ja puolialastomia miesvartaloita. Mutta kyllä tämä tuntui viihdyttävän ihan miehiäkin, ainakin vieressäni istunut vanhempi herrasmies nytkyi musiikin tahtiin vaimonsa kanssa. 

On 90-luvun alku, ja Suomi on lamassa. Toijalalainen Gari (Jari Ahola) saa päähänsä perustaa poikabändin. Säveltämään hän saa mukaansa parhaan ystävänsä Maken (Samuli Muje), ja äitinsä (Jaana Oravisto) toimii sanoittajana. Mukaan lavoille lantioita ketkuttamaan saadaan uskonnollinen Matteus (Jon-Jon Geitel), rokkikukosta sliipatuksi poikabändiläiseksi muokkautuva Korppi (Lauri Mikkola), perus maalainen Juzzi (Jonas Saari) ja äkkiseltään mukaan hyppäävä Seitti (Saska Pulkkinen). Tarina nyt ei ole periaatteessa kummoinen, mutta on musikaaleissa heppoisempiakin stooreja nähty ja kuultu. ToiBoysien kaksi hittilevyä remixeineen, uuden materiaalin saamattomuus, rakoilevat välit bändin sisällä, tyttöystävät, median paine ja lopulta bändin loppuminen?

PARASTA ANTIA antaa itse poikabändi. Viisikko liikkuu ja laulaa lavalla upean sulavasti. Biisit ovat juurikin sellaista hyvää höttöä, musiikillisesti ja varsinkin sanoituksellisesti, mitä ainakin minä odotin ja tirskuin niitä kuunnellessani. Ihan kuin olisin tämän aiemminkin kuullut?

Jätkät ovat kaikki upeita rooleissaan. Ja kaikilla on sopivan erilaiset äänet ja laulutavat.

En ehkä ollut aiemmin kuullut Samuli Mujeen laulavan. Nytkään emme saaneet paljoa nauttia, Mutta Muje yllätti kerrassaan positiivisesti. Muista rooleista pidin erityisesti Verneri Liljan hersyvästi tulkitsemasta rantaruotsalaisesta managerista Jas Gripenistä. Kerrassaan huikea ja ällöttävän limainen, mutta hauska hahmo. Myös Heidi Kiviharjun stylisti Monica kaikessa yliampuvuudessaan, mutta myös järkevyydessään oli upeasti tulkittu.

Koko näyttelijä-, muusikko-, tanssijakaarti tekee vaikuttavaa ja laadukasta työtä. Tätä on ilo seurata. Myös ysärivaatetus on ihanan, liiankin aitoa, ja varsinkin ToiBoysien keikkavaatteet saavat hymyn huulille. Pekka Siistonen johdattaa livebändiä varmalla ja vakaalla otteella. Myös koreografiasta kaikessa yliampuvuudessaan paljon kiitoksia. Sellaistahan se silloin oli. 

Kyllä tämän ilomielin kävi kerran katsomassa. Uskon, että tässä on hyvät ainekset siihen, että tämäkin kerää oman fanikuntansa, ja tätä käydään katsomassa useamman kerran. Ja voihan tästä jopa muodostua useamman vuoden hitti?

Kommentoi

kommenttia