Momentum

Arvio

Kuvassa: Tatu Siivonen, Saska Pulkkinen ja Jussi-Pekka Parviainen. Kuva: Kari Sunnari. ·

Tampereen Työväen Teatterin Momentum-musikaali sai ensi-iltansa syyskuun alussa. Teoksen takana on Viita 1949 ja Tytöt 1918 -musikaaleista tuttu trio Sirkku Peltola, Heikki Salo ja Eeva Kontu. Esitys käsittelee Suomen itsenäistymisprosessin kannalta käänteentekevään vuoteen 1900, jolloin järjestettiin valtava Pariisin maailmannäyttely. Aihetta tuodaan nyt ensi kertaa näyttämölle.

Kunnianhimoinen ja runsas esitys seuraa niin kansallistaitelijoiden Akseli Gallen-Kallelan, Albert Edelfeltin, Ville Vallgrenin, Beda Stjernschantzin, Ellen Thesleffin ja Eliel Saarisen matkaa kuin pohjalaishelsinkiläisen näyttelypaviljongin rakennusporukan edesottamuksia Pariisissa. Matkaan saadaan sopimaan myös luokkaerojen yli yltävä rakkaustarina sekä riipaiseva tarina veljeksistä. Sekä monta muuta tarinaa, niin että katsojaa ihan hengästyttää. Teoksessa on sama haaste kuin Peltolan aiemmassa Tytöt 1918 -teoksessa – sivujuonia ja henkilöitä on niin paljon, ettei hahmoihin ehdi luomaan tunnesidettä, eikä tarina kokonaisuudessaan avaudu katsojalle.

Musiikillisesti teos on kunnianhimoisesti saanut selvästi inspiraatiota nykymusikaaleista sekä mukaan on ripautettu elektrovaikutteita. Kontu on Hamiltoninsa kuunnellut ja ripauttanut sekaan vähän Björkmäisesti pauhaavaa vahvaa elektrotaustaa, jonka päällä viulut soivat intensiivisesti. Heikki Salo on sanoittanut kappaleita omaan tunnistettavaan tyyliinsä. Haastavahkot rap-sanoitukset soljuivat hienosti näyttelijöiltä, mutta sisällöllisesti vaativa tyylilaji vaatii hiomista. Osassa kappaleista kiroilu tuntui vähän tekorajulta tehokeinolta, joka ei antanut sanoituksiin odotettua voimaa.

Näyttämökuvat rakentuvat mahtipontisesti ja Hannu Lindholmin lavasteet saavat syvyyttä Eero Auvisen videoprojisoinneista ja valosuunnitelusta. Isot näyttämökuvat toimivat erityisesti joukkokohtauksissa, joissa katseltavaa riittää usealla tasolla. Lisäksi on mukava nähdä myös ensemblea joukkokohtauksissa näyttämön takaosan lavasteissa – näkymä tuo mielenkiintoista katseltavaa ja syvyyttä kokonaisuuteen. 

Momentumin parasta antia on vahva näyttelijätyö. Heikkoa lenkkiä ei ole! Kokonaisuus rullaa varmuudella läpi ja sitä on ilo katsella. Itselleni uusi tuttavuus oli Emilia Keskivinkka Vernan roolissa. Hän otti keskeisen hahmon vahvasti omakseen. Vernan rakastetun, Eliaksen, roolissa nähdään Saska Pulkkinen. Tässä roolissa nousevat upeasti esiin nuoruuden vahvat tunteet ja elinvoima. Ville Vallgrenin roolissa Martti Suosalo yllättää monisyisellä roolihahmollaan sekä mahtavalla laulutaidollaan. Karismaattisen Petra Karjalaisen Maria Tenisheva on yksi näytelmän tukipilari, joka nousee vahvasti tarvittaessa esiin, mutta on myös mukana kuljettamassa kokonaisuutta eteenpäin.

Noin kolmituntinen Momentum on suuri näytelmä, joka antaa taattua laatua kotimaisten musikaalien ystäville. Sekavista sivujuonista ja henkilöhahmoista karsimalla sekä musiikillisesti selkeämpi pääteema ja tyylilajivalinta tekisivät tästä vielä paremman ja toisivat tarinan ytimen paremmin esiin. Kaiken kaikkiaan runsas pala kotimaista historiaa sadan vuoden takaa. 

Karri

http://www.karriharju.com

Man Made Lifestylen perustaja ja monityömies nauttii hyvästä ruoasta, muotoilusta ja tyylistä sekä popkulttuurista. Päivätyön lifestyleviestintä vaihtuu vapaa-ajalla freelance-valokuvaamiseksi.

Lue lisää