Hostellissamme majoitutaan mökkeihin tai aitoa camper-tunnelmaa huokuviin asuntovaunuihin.

Hüttenpalast on karavaanikeidas keskellä Berliiniä

Berliinin matkaajan kannattaa pitää mielessään tämä hieman erilainen majoitusvaihtoehto. Haluatko majoittua keskellä Berliiniä asuntovaunussa tai mökissä, sisätilassa? Berliinissä kaikki onnistuu, myös tällainen vaihtoehto.

Berlin_14_0505MATKANI alkoi Tegelin lentokentältä. Kentän kulman takaa löytyy bussien lähtöpaikka. Pihalla seisoskelevalta myyjältä ostin päivälipun. Noin 8 € hintaan. Lippu oikeuttaa matkustamaan vuorokauden ajan kaikilla Berliinin yleisillä kulkuvälineillä.

Matkani alkaa selkein ohjein: ”Ensin X9 bussilla lyhkäsesti ekalle metrolle (Jakob-Kaiser-Platz U7) sillä sitten Rudowin suuntaan noin seitsemäntoista pysäkinväliä ja jäät Hermannplatzin pysäkillä pois josta 5 min kävely hotskalle Hobrechtstrasse 65/66.”  Metrosta noustessani käytin puhelimeni karttaohjelmaa, että tiedän, mihin suuntaan lähteä. Mutta hotelli onneksi on ihan aukion kulman takana, viihtyisällä pikkukadulla.

Hotellin kahvilan edessä on muutama pöytä narsisseilla koristeltuina. Astun matkalaukkuni kanssa hotellin kahvilaan. Mukava tyttö kysyy hyvällä englanninkielellä, olenko tulossa syömään, juomaan vai majoittumaan. Kerron, että majoittumaan, mutta myös ruoka ja lasi viiniä maistuisi.

Tyttö kertoo, että respa aukeaa virallisesti noin kymmenen aikaan, eli minulla on noin tunti aikaa syödä ja nauttia viinistä.

Berlin_15_0505VALITSEN AAMUPALAKSI kolmen munan munakkaan, sämpylän voilla ja hillolla, cappucinon, sekä talon saksalaista viiniä 20 cl. Viini ja kahvi tuodaan nopsasti pöytään, eikä ruokaakaan tarvitse kauaa odottaa. Lautasella on lisäksi tuoretta salaattia ja hedelmiä ja mansikoita. Hedelmät ja salaatit vaihtelivat eri aamuina, mutta aina ihanan tuoreita. Tämä kaikki maksoi noin 9 €.

Kohta syötyäni hotellin omistajatar hakeekin minut, ja kertoo, että huoneeni on siivottu ja valmis. Hyvällä englannilla hän kertoo, mikä avain käy porttiin ja mikä huoneeni oveen. Samalla hän näyttää, mistä pääsen sisään kahvilan ollessa suljettuna.

Kävelemme ihanan vehreän sisäpihaterassin puiden ja kukkien lomasta sisähalliin.

Tässä vaiheessa suuni loksahtaa auki. Sisähallissa on rakennettuna kolme erilaista mökkiä sekä kolme asuntovaunua. Omistajatar kertoo, että yksi vaunuista ja kaksi mökkiä ovat vapaana, minkä haluan ottaa? Valitsen mökin (65 €/yö).

Heitän kamppeeni mökkiin, jossa on vain leveä sänky seinästä seinään, pieni taso ja vaatenaulakko. Tila on pieni, mutta puhdas ja viihtyisä. Kaksi henkeä mahtuu hyvinkin nukkumaan. Omistajatar näyttää muut tilat ja sanoo, että ”huikkaa jos tarvitset jotain”, ja poistuu. Jään ihmettelemään tätä ihan uskomatonta tilaa. Käyn kurkkimassa asuntovaunuihin ja muihin mökkeihin. Kaikissa on niukasti tilaa, mutta sitäkin viihtyisämpää. Yhden mökin katolla on jopa parvi, missä myös voi nukkua kaksi ihmistä. Eli kokonaisuudessaan halliin mahtuu 14 ihmistä yöpymään. Kaikkien asuntojen ulkopuolelle on myös laitettu pöydät ja pari tuolia. Naisille löytyy kaksi yhteissuihkua ja yksi wc. Miehille kaksi suihkua ja kaksi wctä. Tilat ovat puhtaat ja viihtyisät.

JOKA PUOLELTA löytyy hauskaa krääsää. On kirjoja, vanha gramofoni, outoja koriste-esineitä ja vanhoja lamppuja. Tilassa on myös kahvinkeitin, kuppeja, vesiautomaatti ja laseja.

Lähden tutkimaan ympäristöä. Ihan nurkan takaa löytyy iso ruokakauppa. 1,5 litran riesling-pullo maksaa 2,40 €. Ei paha. Myös ruoka on halpaa. Lähistöllä on paljon halpakrääsäkauppoja, turkkilainen hippitori, hyviä ruokapaikkoja ja kivoja kahviloita ja pubeja (viinilasi 20 cl, 2,80-3,20 €).

Metrolla pääsee muutamilla vaihdoilla ihan joka puolelle Berliiniä. Eli majapaikkani on täydellinen ja sijaitsee täydellisellä paikalla.

Myöhemmin haastattelen työntekijöitä ja omistajaa puutarhan terassilla auringonpaisteessa, viinilasi edessäni.

Hotellilla on toinenkin sisähalli, jossa on kuusi asuntovaunua. Ja hallin, jossa asun, yläpuolella on kuusi ihan normaalia hotellihuonetta omaa rauhaa haluaville. Huoneet ovat isoja ja viihtyisiä, ja kolmesta niistä on näkymä juurikin tähän ihanaan terassipuutarhaan.

Omistaja kertoo myös, että suunnitteilla on vielä yhdelle sisäpihalle suomalainen sauna, ja he toivovat saavansa sen valmiiksi ensi kesäksi. Ja se on vuokrattavissa hotellin asiakkaille, tai muutenkin yksityiseen käyttöön. Suunnitteilla on myös puumajahuone, missä myös voi yöpyä!!

Hotelli on ollut toiminnassa huhtikuusta 2011 saakka. Mutta omistaja myöntää, ettei heidänkään ollut helppo saada lupia. Byrokratia ja paloviranomaiset hankaloittivat hotellin avaamista. Pääasiallisena syynä tähän oli nimenomaan se, että mikä tämä kokonaisuus oikein on? Hostelli, hotelli vai indoor camping. Mutta onneksi luvat lopulta saatiin.

Hotellin täyttöaste on hyvä. Yleensä kaikki asuntovaunut on varattu viikonlopuiksi monta kuukautta eteenpäin. Viikolla, ja varsinkin talvikautena on ymmärrettävästi hiljaisempaa. Mutta yöpyminen onnistuu silloinkin, koska tila on lämitettävä.

Hallitila taipuu myös monenlaisiin tapahtumiin. Siellä on järjestetty muotinäytöksiä, pikkujouluja, levyn julkkari tapahtumia, taidenäyttelyitä, konsertteja ja se minkä vuoksi itsekin täällä olen, häät.

Pikkupöydät ja tuolit mökkien edestä saavat väistyä, kun paikalle tuodaan neljä pitkää pöytää pöytäliinoineen ruuille ja vieraille. Noin viisikymmentä ihmistä mahtuu juhlimaan häitä sulassa sovussa, sekä sisätilassa, että puutarhan terassilla.

Seuraavana päivänä häähumu on laantunut, ja istun viimeistä iltaani mökkini edessä tuolilla viiniä juoden ja välillä joku tuntemattomista naapureistani istuu hetkeksi seuraani juttelemaan ja kyselemään kuulumisia. Ja yhteen mökkiin saapuu nuoripari matkalaukkuineen. Paikan vakiotyöntekijä Hans näyttää paikat ja kertoo käytännön asiat, huikkaa samalla minulle, että hän lopettelee työvuoronsa kohta, saako liittyä seuraan viinille?

Eli kaiken kaikkiaan mahtava paikka. Huikean hauska ja rento henkilökunta. Hyvää ja halpaa ruokaa. Niin ja sitä viiniä. Oman pullon saa ottaa mukaan myös terassille. Näin täällä. Lähdenpä tästä siis pulloni kanssa terassin puolelle turisemaan Hansin kanssa.

HÜTTENPALAST
Hobrechtstr. 65/66, 12047
Berlin, Germany

www: www.huettenpalast.de
facebook: www.facebook.com/hotelneukoelln

 

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää