Hitaasti kypsytetty bolognesekastike ja kotitekoinen tagliatellepasta

Aloitin italian opinnot tänä syksynä ja vaikka takana on vasta ensimmäinen tunti, niin siitä innostuneena on pakko jakaa tämä aika monen kodin suosikkiruoan resepti.

Erityisen twistin tähän tekee se, että kastike on saanut valmistua kaikessa rauhassa tunteja mehevöityen. Mikäpä kruunaisikaan maukkaan kastikkeen paremmin kuin itse tehty pasta.  Täydellistä viikonloppuruokaa siis! Vinkkinä kerrottakoon, että kastiketta kannattaa tehdä reilu annos ja pakastaa osa. Se maistuu vaikkapa lasagnessa tai cannellonien täytteenä.

dsc_0309

Bolognesekastike:

  • 1 pkt pekonia
  • 400 g jauhelihaa (esim. naudan paistijauhelijhaa)
  • 1-2 rkl oliiviöljyä
  • 1-2 rkl voita
  • 1 sipuli
  • 3-4 valkosipulinkynttä
  • 1 porkkana
  • n. 40 g juuriselleriä
  • 2 rkl tomaattipyreetä (esim. Mutti)
  • 1 rkl siirappia
  • 1 dl valmista pestokastiketta
  • ripaus mustapippuria ja muskottia
  • 2 dl kuohukermaa
  • 2 dl punaviiniä
  • 1 prk tomaattimurskaa (esim. Mutti)
  • 1 lihafondi tai lihaliemikuutio ja 3-4 dl vettä tai 3-4 dl itsetehtyä lihalientä
  • 1/3-1/2 ruukkua tuoretta basilikaa
  • ripaus kuivattua oreganoa

Paloittele pekoni mahdollisimman pieneksi kuutioiksi.
Laita isoon pataan pohjalle oliiviöljyä, jossa ruskistat sekä pekonin että jauhelihan.
Lisää paiston puolivälissä myös voi ja hienoksi kuutioidut sipulit ja murskatut valkosipulinkynnet.
Kuulota hetki ja alenna lämpöä.
Lisää raastettu porkkana ja juuriselleri ja kypsennä muutamia minuutteja.
Sekoita mukaan tomaattipyre, siirappi, pestokastike sekä mausteet.
Lisää kerma ja keitä noin 5-10 minuuttia seosta kasaan.
Huolehdi, että padan lämpö ei ole liian kuuma – kastikkeen tulee poreilla lempeästi.
Lisää punaviini ja keitä jälleen seosta kasaan 5-10 minuuttia.
Lisää tomaattimurska sekä silmämääräisesti sopiva määrä lihalientä. Voit lisätä lientä pataan myöhemminkin, jos tuntuu että kastikkeesta tulee liian paksua.
Laske lämpötilaa ja hauduta kastiketta liedellä (voi myös laittaa uuniin) 3–5 tuntia välillä sekoitellen. Kastiketta voi hauduttaa kauemminkin.
Lisää aivan lopuksi, noin 5–10 minuuttia ennen tarjoilua hienonnettu basilika ja oreganoa oman maun mukaan. Voit ajoittaa tämän samaan hetkeen, kun keität tuorepastan.

dsc_0311Tagliatellepasta

Reseptini ei ole suuri salaisuus, vaan olen varsin onnistuneesti tehnyt pastaa Myllyn Paras Durumvehnäjauho-pussin kyljestä löytyvällä ohjeella. Suosittelen vaa’an ja yleiskoneen käyttämistä hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. Tuorepastan valmistukseen durumvehnäjauho on ihanteellista, sillä siinä venyvän sitkoaineen pitoisuus on alhainen. Jauhossa on myös pastalle tunnusomainen kellertävä väri.

  • n. 300 g durumvehnäjauhoja
  • 3–4 kananmunaa (lähes poikkeuksetta kolme on riittänyt)
  • 2-3 tl ruokaöljyä (esim. maukasta extra-virgin-oliiviöljyä)
  • 1 tl suolaa

Pastataikina valmistuu yleiskoneella joutuisasti ja taikinaa on helppo käsitellä pastakoneella, joten pyyhi pölyt Kitchen Aidistäsi ja laita kone laulamaan.

Tarkista laitteesi ohjeet optimaalisen tehonsäädön löytämiseksi ja käytä suojakantta – ellet halua seinille vehnäjauhoista kananmunatahnaa.
Lisää raaka-aineet kulhoon.
Aja taikinaa yleiskoneella niin kauan, että syntyy kiinteä taikinapallo. Taikina on valmista käsiteltäväksi saman tien.

Ilman yleiskonetta taikina on helpoin valmistaa työtasolla:
Mittaa jauhot pöydälle ja tee keon keskelle syvennys.
Riko syvennykseen kananmunat ja lisää öljy ja suola.
Sekoita ainekset keskeltä ulospäin kiinteäksi taikinaksi
Alusta taikinaa noin 10 minuuttia.

Jaa taikina 3-4 samankokoiseen palloon.
Muotoile pallosta noin kämmenen kokoinen lätty, jonka syötät pastakoneeseen suurimmalla telojen leveysasetuksella.
Pyöritä kampea tasaiseen tahtiin keskeyttämättä samalla taikinaa syöttäen.
Taita saatu taikina kolmin kerroin ja siirrä teloja yhden asetuksen verran lähemmäs toistaan.
Kampea taikina jälleen koneen läpi, taita kolmin kerroin ja kavenna telojen väliä.
Toista tämä niin monta kertaa, kunnes taikinalevy on sopivan paksu leikattavaksi nauhoiksi.
Aja saatu pastalevy pastakoneen tagliatelleleikkurin läpi ja aseta nauhat kuivumaan työtasolle puhtaan keittiöpyyheliinan päälle tai pastankuivaustelineeseen.
Toista sama kaikille pastataikinapalloille.

Tuorepastan on hyvä kuivahtaa työtasolla vähintään 30 minuuttia ennen keittämistä:
Keitä pasta vasta juuri ennen tarjoilua. Käytä isoa kattilaa ja keitä pastaa väljässä, suolalla maustetussa vedessä noin 2-3 minuuttia.
Kaada pasta siivilään ja valuta vesi pois.
Tarjoile herkullisen kastikkeen kanssa ja maukkaan juustoraasteen kera.

Karri

http://www.karriharju.com

Man Made Lifestylen perustaja ja monityömies nauttii hyvästä ruoasta, muotoilusta ja tyylistä sekä popkulttuurista. Päivätyön lifestyleviestintä vaihtuu vapaa-ajalla freelance-valokuvaamiseksi.

Lue lisää