Ajattele talvea ja renkaita, autoilija

Nyt on oikea aika miettiä, millä ajat. Ja tällä tarkoitan renkaita. Talvirenkaisiin kannattaa vaihtaa mieluummin vähän turhan aikaisin. Tiesitkö muuten, että kitkarenkaita ei kannata hankkia vanhempiin autoihin.

Syksyn ensiliukkaat ovat yllättäneet viime vuosina joka kolmannen autoilijan kesärenkailla. Pelkästään kalenteria ja määräaikoja tuijottamalla vaihto talvirenkaisiin tapahtuu yleensä liian myöhään.

Talvirengaspakko astuu voimaan vasta joulukuun alussa. Nastarenkaita saa käyttää 1.11. alkaen ja aina, kun keli sitä edellyttää. Nastattomien talvirenkaiden eli kitkarenkaiden käytölle ei ole rajoituksia.

Renkaiden turvallisuusmerkitys korostuu vaativissa ja nopeasti muuttuvissa kelioloissa. Tutkijalautakuntien mukaan renkaat ovat riskitekijänä joka seitsemännessä (14,3 %) henkilö- tai pakettiauton aiheuttamassa kuolonkolarissa. Lumisen tai jäisen kelin kuolonkolareissa renkaat ovat riskitekijänä joka kolmannessa tapauksessa (32,8 %).

 

LIUKKAISIIN JA TALVISIIN oloihin valmistautuminen on muutakin kuin renkaista huolehtimista.

Poliisitarkastaja Heikki Ihalainen muistuttaa paitsi oikean rengastuksen, myös ajotavan tärkeydestä.

– Syksyn nopeisiin säätilan muutoksiin tulee varautua hyvissä ajoin olosuhteet huomioivalla rengastuksella. Myös asenne ja ajotapa pitää vaihtaa talvisia olosuhteita tarkkailevaksi, Ihalainen evästää.

Hyvätkään renkaat eivät auta, jos tilannenopeus on liian suuri keliin nähden. Matkantekoa kannattaa suunnitella etukäteen kelitietoja ja sääennusteita tarkkailemalla.

Autorengasliiton viiden kohdan muistilista auttaa siirtymään talvimoodiin:

  • asennoidu talviliikenteen haasteisiin
  • seuraa sääennusteita ja kelivaroituksia
  • vaihda talvirenkaisiin ennen ensiliukkaita
  • suunnittele matka ja matkustustapa
  • aja ennakoiden ja pidä turvaväliä

 

MIKÄ SITTEN ON hyvä rengas talvella? Talvirengaskauden kynnyksellä kannattaa ainakin tutkia vanhoja renkaitaan tarkalla silmällä.

– Rengas on tullut tiensä päähän, jos urasyvyys on kulunut alle kolmen millin. Se on talvirenkaan uran sakkoraja, mutta renkaat kannattaa turvallisuussyistä uusia jo, kun urasyvyyttä on jäljellä alle viisi milliä. Nastapoikkeama renkaiden välillä ei myöskään saisi olla yli 25 prosenttia, listaa Vianorin rengasasiantuntija Mika Ahlstedt.

Renkaiden kumi kovettuu aikaa myöten, joten myöskään yli viisi vuotta vanhoja renkaita ei kannata autoonsa asentaa, vaikka urasyvyyttä olisikin jäljellä. Myös halkeamat ja mahdolliset kudosvauriot on syytä tarkistaa.

– Uusia renkaita valitessa on hyvä miettiä, millainen ajaja on, missä olosuhteissa pääsääntöisesti ajaa ja ennen kaikkea, mitä ominaisuuksia itse arvostaa. Haluaako satsata renkaiden pitoon, hiljaiseen ajoääneen, mahdollisimman pieneen polttoaineen kulutukseen vai esimerkiksi tiettyyn rengasmerkkiin, Ahlstedt luettelee.

SEKIN PITÄISI päättää, laittaako alle nastat vai kitkat. Suomalaiset luottavat nastoihin, sillä tutkimuksen mukaan jopa 84 prosenttia kuskeista kertoo ajavansa talvella nastoilla.

Vaihteleviin talviolosuhteisiin nastarenkaat ovatkin kitkoja turvallisempi valinta, sillä renkaiden on annettava pitoa niin märällä jäällä, lumisella maantiellä kuin loskaisella asfaltilla.

Kitkarenkaita suositaan etenkin kaupungeissa, mutta todellisuudessa kaupungeissa keliolosuhteet vaihtelevat usein haja-asutusseutua enemmän. Apua päätökseen saa vaikkapa tämän jutun videolta.

– Suomen talvessa pito-olosuhteet voivat muuttua päivän aikana liukkaasta jäästä sohjoiseen tienpintaan. Jos autosta vielä puuttuu viimeisin turvatekniikka, on nastarengas ehdottomasti varmin valinta, Ahlstedt sanoo.

KITKARENKAAT OVAT turvallisimmillaan, kun ajo-olosuhteet pysyvät muuttumattomina eli tie on esimerkiksi koko ajan luminen ja oma ajotyyli ennakoiva ja tasainen. Kitkarenkaan etuja nastoihin verrattuna ovat pienempi ajomelu ja säästö polttoaineen kulutuksessa. Lisäetuja kitkarenkaalle tuo joustava vaihtoaikataulu. Kitkat voi nimittäin vaihtaa alle jo hyvissä ajoin ennen talvikelejä eikä kesärenkaiden vaihdolla ole keväällä kiirettä.

– Kitkarenkaan ostajan tulee valita nimenomaan pohjoisen oloihin suunnitellut nastattomat talvirenkaat. Keski-Euroopan leutoihin talviin suunnitellut kitkat eivät nimittäin pärjää jää- ja lumipidoltaan Suomessa, Janne Määttä, Vianor Hyrylän toimipaikan päällikkö muistuttaa.

Janne

Man Made Lifestylen helsinkiläistynyt vahvistus on ammatiltaan visuaalisuuteen keskittynyt journalisti. Mutta ennen kaikkea hän on farkkunörtti. Lisäksi hän haluaisi olla parempi barista ja amsterdamilainen.

Lue lisää