Son Lux – Bones

Son Lux on denveriläisen musiikillisen monilahjakkuuden Ryan Lottin projekti, jossa Lottin klassisen musiikin tausta yhdistyy elektronisiin elementteihin, rytmileikkiin ja äkkivääriin käännöksiin.

Bones on ensimmäinen Son Lux -levy, joka ei ole puhtaasti Lottin projekti. Levy on työstetty yhdessä bändinä kokoonpanolla, jolla Son Lux keikkaili edellisen levyn kiertueella. Liekö juuri Ian Changin ja Rafiq Bhatian vaikutusta, että Bones kuulostaa edeltäjiään eheämmältä kokonaisuudelta? Changia voi vailla ironiaa kutsua rumputaiteilijaksi. Yksi Bonesin suuria ansioita onkin ajoittaisen meluisuuden ja kerroksisuuden pitäminen rytmisesti kasassa. Peruskomppia ei levyltä juuri löydy, mutta paketti pysyy tiukasti Changin hanskassa ja punainen lanka loistaa kirkkaana alusta loppuun.

Bones on levy, jonka juoni avautuu kuin parhaissa kirjoissa tai elokuvissa. Mitään ei selitetä auki, eikä mikään ole itsestään selvää ja ennalta arvattavaa – kuulijalle jätetään mahdollisuus omaan tulkintaan. Suurin nautinto syntyy suvannoissa, joita edeltävä hämmennys vaihtuu ihastukseen monikerroksisten elementtien riisuutuessa yksinkertaiseen ja lempeään ilmaisuun

Tätä teosta ei kannata ohittaa nykytyyliin läppärillä kuunneltujen kymmenen sekunnin sivukorvalla-arvioinnin perusteella. Levyä kuunnellessa kokee hämmennystä, ihastusta, ahdistusta ja sykkeen nousua, mutta loppuun asti maltettuaan jäljelle jää syvä rauhallisuus. Shufflenappulan ja soittolistojen armoitettuna aikana Bones on levy, joka haastaa kuuntelemaan kokonaisuutta ja palkitsee sen, joka uskaltaa pysähtyä ja kuunnella viimeiseen nuottiin.

Maistiainen: Son Lux – Undone

Antti A

Lue lisää