Näin syntyy kesän ykkösjuoma cold brew


Cold brew eli kylmäuutettu kahvi teki tuloaan Suomeen jo viime kesänä, mutta tänä kesästä virkistävä juoma tekee läpimurron.


Cold brew on jenkkilästä jo 1960-luvulta lähtien tuttu juoma, joka on samaan aikaan virkistävän aromikas, matalahappoinen ja maultaan suklainen tai olutmainen. Se tarkoittaa siis kylmäuutettua kahvia, jossa vesi ei ole missään vaiheessa kuumaa.

Cold brew ei jätä ketään kylmäksi ja jakaa mielipiteet. Sitä kannattaa valmistaa esimerkiksi kesäisiin juhliin tai piknikille.

Cold brew -kahvin valmistus on helppoa hommaa, tosin ei kiireisen kahvinjuojan puuhaa, sillä aikaa menee puolisen vuorokautta. Kuvissa oleva cold brew on tehty Arvid Nordquistin Reko-kahvista ja uutettu 13 tuntia. Lopputulos oli juuri sopivan makea ja jälkimaultaan hivenen kitkerä.

Jos et halua tehdä cold brewtä itse, sitä saa myös useista kahviloista, esimerkiksi Espresso Housesta (hyvin helppo, jopa aavistuksen vetinen), Starbucksilta (kitkerähkö ja laimennettu) tai Kaffa Roasteryltä (hifistelty), joka myy sitä myös pulloissa.

Näin teet itse cold brew -kahvia:

1. Tarvitset 120 grammaa jauhettua kahvia yhtä vesilitraa kohti. Kahviksi käy suodatinjauhatus, mielellään hieman tummempi paahto. Paras valmistusastia on pressopannu, mutta jos sellaista ei ole tai teet isomman erän, käytä lasista tai metallista astiaa.

2. Punnitse keittiövaa’alla  kahvi ja laita se astian pohjalle. Kaada päälle kylmä vesi ja sekoita.

3. Muutaman hetken kuluttua kahvi nousee nesteen pinnalle. Sekoita uudestaan varovasti.

4. Laita pressopannun kansi paikalleen, mutta älä paina mäntää alas! Jos käytät muunlaista astiaa, peitä se. Laita kahvi jääkaappiin.

5. Anna kahvin uuttua. Juoman makua pystyy säätelemään uuttoajan pituudella (sekä tietysti kahvin laadulla). Minimiaika on 8-10 tuntia, monien mielestä paras aika on noin 14 tuntia ja muutamat uuttavat kahviaan jopa 20 tuntia. Kannattaa kokeilla erilaisia kahvin ja uuttoajan yhdistelmiä,

6. Paina pressopannun mäntä alas. Tämän jälkeen suodata kahvi tavallisella suodatinpaperilla. Jos et käyttänyt pressopannua, kahvi kannattaa suodattaa paperisuodattimen läpi kaksi tai jopa kolme kertaa. Tavoitteena on saada mahdollisimman kirkas juoma.

7. Nauti kylmänä. Juomaan kannattaa lisätä jäitä, siihen voi lisää myös maitoa tai vaikkapa makusiirappia varsinkin jos kaipaa lisää makeutta. Cold brew toimii loistavasti myös juomasekoituksissa.

Janne

Man Made Lifestylen helsinkiläistynyt vahvistus on ammatiltaan visuaalisuuteen keskittynyt journalisti. Mutta ennen kaikkea hän on farkkunörtti. Lisäksi hän haluaisi olla parempi barista ja amsterdamilainen.

Lue lisää