Suomalaiseen jouluruokaperinteeseen kuuluvat laatikot


Joululaatikot ovat keskeinen osa jouluruokailua, selviää Saarioisten teettämästä tutkimuksesta*. Suomalaisista yli kaksi kolmasosaa pitää porkkana-, lanttu- ja perunalaatikoita olennaisena osana joulun viettoa.


Laatikoiden ja kinkun rinnalla joulupöytää täydennetään salaateilla ja muilla lisukkeilla. Perinteisesti joulupöydässä maistuvat pääruokien ohella erilaiset salaatit, ja yli 60 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että rosolli kuuluu olennaisesti joulun viettoon.

– Kotimaisista raaka-aineista valmistettuihin joululaatikoihin käytetään miljoona kiloa lanttua ja 700 tonnia porkkanaa. Suomalaiset arvostavat kotoisia makuja ja monille meidän perinteiset joululaatikkomme ovat tärkeä osa jouluperinteitä, kertoo Saarioisten innovaatiojohtaja Mirja Lonka.

Joulua edeltävinä viikkoina Saarioisten tehtailla eletään vuoden kiireisimpiä aikoja, ja jouluruokien valmistukseen palkataan avuksi noin 150 kausityöntekijää. Joululaatikoita ostetaankin lähes jokaiseen suomalaiseen kotiin.

*Tutkimustiedot perustuvat Saarioisten tilaamaan kyselytutkimukseen. Kyselyn tutkimusaineisto koottiin tutkimusyritys Foodwestin kuluttajapaneelissa toukokuussa 2016. Kyselyn vastaajamäärä oli 1003, iältään 18–65-vuotiasta suomalaista.

Karri

http://www.karriharju.com

Man Made Lifestylen perustaja ja monityömies nauttii hyvästä ruoasta, muotoilusta ja tyylistä sekä popkulttuurista. Päivätyön lifestyleviestintä vaihtuu vapaa-ajalla freelance-valokuvaamiseksi.

Lue lisää