Vuoden 2016 parhaat


On aika koota listalle kuluneen vuoden parhaat leffat, sarjakuvat ja näytelmät top 5 -listoiksi paremmuusjärjestykseen.


Kriitikkona toimimisessa on se hyvä puoli, että aina voi myös hieman muuttaa mielipidettään vuoden kuluessa. Niin teen nytkin.

Vaikka jollekin sarjakuvalle tai näytelmälle onkin antanut hyvät pisteet ja jollekin huonommat, asia mielessä kypsyessään ja muokkautuessaan saattaa ajan kanssa muuttua. Kritiikit kuitenkin kirjoitetaan pikaisella aikataululla – yleensä heti, kun vaikka leffan on nähnyt. Sitten myöhemmin asiaa makustellessaan ja ajatuksissaan arvion kohteeseen palatessaan alkaakin niistä löytää uusia puolia ja sfäärejä. Se mikä sillä hetkellä on tuntunut hyvältä, ei ehkä palaakaan mieleen myöhemmin niin voimakkaana, kuin jokin toinen.  Siksipä on itselleenkin hyvä palauttaa mieleen nämä tämän vuoden tuotokset. Aloitetaan sarjakuvista

Vuoden Top 5 sarjakuvat

preacher3_1

  1. Preacher kirjat 1-4. Jesse Custer vaeltaa maan päällä Genesis-olion voimat sisällään, mukanaan tyttöystävänsä Tulip ja vampyyri Cassidy. Väkivaltaa ja sanallista akrobatiaa
  2. Ryhmä-X vuosikerta 1985 osa 2. X-Men sarjakuvan ystäviä lahjotaan ryhmän kulta-aikojen ehdottomasti parhailla ja dramaattisimmilla seikkailuilla.
  3. Sandman Deluxe osat 4-5. Ystävämme Uni ja muut ikuiset seikkailevat aikuisten sadunomaisissa tarinoissa uskomattomissa maailmoissa.
  4. Batman Maa yksi osa 2. Uudelleen lämmitellyistä Batmaneistä onnistunein versio. Rankkaa ja synkkää menoa Githam cityssa.
  5. Ajokoira ja muita H.P. Lovecraftin tarinoita. Mustavalkoisen piirrostaiteen mestari Tanabe Gou ottaa käsittelyynsä klassiset tarinat Mangan keinoin.

 

Vuoden näytelmät Top 5

tytto-ja-varis_1
Kuvaaja: Harri Hinkka / Tampereen Teatteri

Parhaat teatterikappaleet. Tämä on nyt täysin Tampere painotteista.

  1. Tyttö ja Varis. TT:n pienimuotoinen draamakomedia avaa meidän tavallisten ihmisten sielua kauniisti, mutta naurattavasti. Ritva Jalonen tekee uransa hienoimman roolityön.
  2. Näytelmä joka menee pieleen. TT:n takuuvarma naurupommi, jossa kaikki menee taatusti pieleen. Lavasteet ovat yksi näytelmän tärkein osa.
  3. Ei voi auttaa, sori. TTT:n ja Teatteri Telakan yhteistyö on vahva kuvaus miehisyydestä, jopa naisvihasta. Samuli Muje tekee vuoden hienoimman miesroolin.
  4. Secunda Prattica. Tanssiteatteri MD:n esitys on liikkeen ja musiikin juhlaa. Kauneudessaan kiehtova ja visuaalisuudessaan unohtumaton kokemus
  5. Katve. Ahaa Teatteri näyttää jälleen miten tehdään taidokasta teatteria nuorille. Tällä kertaa Apulannan klassikkobiisien viedessä tarinaa eteenpäin.

Elokuvat Top 5

Academy Award nominee Amy Adams stars as Susan Morrow in writer/director Tom Ford’s romantic thriller NOCTURNAL ANIMALS, a Focus Features release. Credit: Merrick Morton/Focus Features
Kuva: Merrick Morton/Focus Features
  1. Nocturnal Animals. Vuoden parasta elokuvaa ei tarvinnut kahdesti miettiä, vaikka paljon muitakin hyviä vuoteen mahtui. Tom Fordin monessa tasossa kulkeva elokuva on samalla kaunis, mutta raadollinen. Visuaalisesti ja musiikillisesti käsittämättömän upea.
  2. Pässit. Islantilais elokuva yllättää rauhallisella tahdillaan, mutta sysimustalla huumorilla. Näinkin kylmästä maasta tulee hyvinkin lämminhenkinen elokuva.
  3. Don’t Breath. Tämä elokuva kilpaili lajiveljensä Lights Outin kanssa paikastaan edustamassa täällä viisikossa kauhuelokuvan paikkaa. Kerrassaan ilkeä ja ahdistava elokuva.
  4. Deadpool. Marvelin yksi tuntemattomimmista antisankareista yllätti koko maailman elokuvallaan. Hitti kaikkialla ja ansaitusti tällä listalla. Mustaa huumoria, alapää sellaistakaan unohtamatta ja paljon paljon ruumiita ja ammuskelua.
  5. Kerro minulle jotain hyvää. Bestsellerriin perustuva brittielokuva saa kyynelkanavat aukeamaan takuuvarmasti. Kaunis ja luonteva kertomus kuolevaisuudesta, mutta samalla toivosta.

Kiitos minun puolestani kuluneesta vuodesta!

Ensi vuonna luvassa taas paljon napakkaa kritiikkiä kulttuurin saralta.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää

1 Comment

Comments are closed.