Peter Pan menee pieleen

4.5/5

Kuva: Harri Hinkka
Kuvassa: Mari Turunen, Matti Hakulinen,
Pia Piltz, Elisa Piispanen

Taas mennään näytelmässä ihan pieleen

Ja nimenomaan mennään hienosti, sekunnillisesti, tarkasti ja upeasti pieleen. Tampereen Teatteri on ottanut haltuunsa muutaman vuoden takaisen Näytelmä joka menee pieleen jatko-osan, jossa jälleen kerran Pirkanmaan Polytekninen draamaseura esittää näytelmän: Peter Pan, joka menee pieleen. Ja yleisöllä on hauskaa. Tällä kertaa mukaan on otettu jopa vielä enemmän mainion tirskututtavaa mustaa huumoria. Tietenkään vakavilla asioilla, kuten lastensatu Peter Pan, ei saisi leikitellä, mutta kun se tehdään näin hersyvän hauskasti, se todellakin sallittanee.

Ja vaikka kyse onkin eräänlaisesta (suurinpiirtein sama tiimi touhuamassa tyyppien Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shields käsikirjoitusta) kakkososasta, niin se ei edes haittaa jos nyt harmiksenne satuitte missaamaan Näytelmä joka menee pieleen- näytelmän. Kyllä tämä on ihan itsenäinen  jatkumo, ja kärryillä pysyy varmasti, jos J. M. Barrien luoma ikuisesti poikana pysyvän, lentävän, varjonsa hukkaavan pojan tarina on tuttu. 

Darlingin perhe, koira lastenhoitajana, lentävä poika, Mikä mikä maa, Kapteeni Koukku, merirosvot, Helinä-keiju, krokotiili ja niin edelleen varmasti kuulostaa tutulta? Jos ei kuulosta, käy ensin kirjaston kautta, ennen tämän näytelmän katsomista. Paljoa ei tarvitse tietää. Vain perusasiat. Meno on huimaa heti alkumetreistä alkaen. Koskaan ei voi tietää mitä lavalla tapahtuu. Mikä hajoaa, tai kelle tapahtuu mitäkin mokia. Välillä katsomossa hieman säikähtää ja jopa sattuukin näyttelijöiden puolesta, mutta eiköhän kaikki taas ole tehty turvallisesti. Tosin näyttelijän mielellään kannattaa taas olla oikeassa kohtaa näyttämöä ja oikealla hetkellä. 

Jälleen kerran hajoavat lavasteet ja pieleen menevä tekniikka ovat iso osa näytelmää. Upeasti toteutettuna. En oikein osaa sanoa näyttelijöiden rooleista oikealla tavalla kaikkea, kun kaikki tekevät jokaisessa pienessäkin roolissaan niin uskomattoman ärsyttävän hyvää työtä. Ja kun rooleja on monta.

Ville Majamaa mr ”The itse komiikka”, ottaa vartalollaan, siitä mustaa huumoriakin punahilkassa vääntäen, tilanteen haltuun joka lihaksellaan. Myös muilla antimillaan. Rooli Peter Panin varjona, tai merirosvona tai koirana, tai ihan minä tahansa, oli taas nauruhermoja kutkuttavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Ola Tuominen on ihanan mainio kertoja, laulaja, mutta merirosvoroolissaan käsittämättömän hauska. Ylinäyttelemisen (tarkoituksellisen sellaisen) kruunaamattoman viitan saa harteilleen tällä kertaa Pia Piltz.

En ehkä ylipirteämpää, ja näin jouluvaloilla valaistua Helinä-keijua ole koskaan nähnytkään. Mutta samalla Mari Turunen tekee ehkä näyttelijähistoriansa upeimman laulusuorituksen Darling perheen äitinä. No ei siis oikeasti todellakaan. Mutta se oli kyllä mahtavaa kuunneltavaa kaikessa krhm hienoudessaan. Kiitos Mari! Arvostan. 

Ratisen Arttu saa kaikkien katsojien sympatiat puolelleen hyväksikäytettynä huonona draamaseuran näyttelijänä. Ja hän jälleen kerran tekee oikeana näytteijänä hienon roolin. Krokotiili on rock. Teuvo Hiltusen näyttämömestari, jonka tapahtumaketjut vievät hieman haluttua pidemmälle näytelmän rooleihin koko katastrofin pelastamiseksi, roolin hoitaa ihan täysin kunnioitettavalla kunnialla Osku Ärilä. Peter Panina loistaa Matti Hakulinen. Sääliksi käy jätkän valjaissa ja naruissa kieputus, mutta Hakulinen on TT:n luottonäyttelijöitä, ja osoittaa sen jälleen kerran toteen.

Elisa Piispasta käy sääli, hänelle sattuvien kolhujen takia, mutta onneksi puhumattomuus ja lavakammoisuus voitetaan hienosti lopun monologin tyngässä. Annika Junno häärää näyttämöhenkilönä tilanteesta ja mokasta toiseen luovien ja rooliin sopivan huomaamattomasti, mutta silti preesenssillään näkyvästi. Mainiota kerrassaan! Ilmeisellä vauhdilla rooleihinsa hypännyttä Timo Välisaarta oli kivaa nähdä taas lavalla. Välisaaren motoriikka ja ilmaisu ovat aina aplodien arvoinen paikka. Suurin yllätys mulle oli kuitenkin (sori tästä Mikko), Mikko Nousiainen, joka oli ihan liekeissä isän ja tooooosi pelottavan Kapteeni Koukun rooleissaan. En muista Mikkoa tällaisessa palossa oikein nähneenikään. Huikeaa ja fantastista.

Näyttelijät on kehuttu. Siinä missään kohtaa mikään ei mene mikään pieleen. Loistavat roolitukset. Lavasteille, jotka saavatkin mennä pieleen, aplodit. Ja koko tekniikalle ja muulle teatteriin kuuluvalle taidokkaalle ryhmälle suuri kiitos. Laguunikohtaus oli samalla ehkä jopa kauneinta, ja kamalinta mitä olen tällä lavalla nähnyt. Kiitos tästä varmasti sielujani rikki repivästä muistosta. Järjettömän sairaan hienoa. Ihan hemmetin hauska kokonaisuus Ja edelleenkin väitän, etten ole komedian ystävä, mutta kun komediaa tehdään hyvin, hienoilla näyttelijöillä, ja tekstikin on mitä mustanhersyvin, silloin minäkin nautin.

Eihän tällaisesta kaikki pidä. Joillekin liikaa, liian yliampuvaakin tms. Mutta halukkaat voivat aina palata sinne Uuno elokuvien ja Pekka Puupään maailmaan. Tämä on loistavaa nykyaiakaista ja toimivaa huumoria. Elävien näyttelijöiden (ja lavasteiden) vuorovaikutuksella. 

Ja mikä tärkeintä, minkä unohdin Synninkantajien arviossani sanoa. Tampereen Teatteri on hoitanut hienosti koko koronameiningin. Niin Frenckelin kuin päänäyttämön puolella katsojilla on hygieeninen ja turvallinen olo. Riittävästi suojautunutta henkilökuntaa pitämään meistä huolta, ja opastamaan. Sekä varsinkin päätalon lohkottu asioiminen. Suuret kiitokset tästä huolenpidosta!

Kommentoi

kommenttia

Write a Review

Lue lisää