Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Sarjakuvat

Tarkastaja Akane Tsunemori 2

Teknomanga jatkuu syventäen tarinaa Edellinen osa oli oikeastaan jonkinlainen esiosa tälle kakkososalle, jossa oikeastaan päästään tarinaan paremmin kiinni. Tai oikeastaan erilaisiin tarinoihin. Toki siinä välissä syvennetään päähenkilöiden Lue lisää

Sarjakuvat

Pahispomo ja kissat

Omituista mangaa kaikille kissojen ystäville Aina välillä, kun postiluukusta kolahtaa mangaa, saan olla varuillani, että mitähän tällä kertaa? Tälläkin kertaa oli taas mietittävä, että mitäköhäLue lisää

Sarjakuvat

Your Name

Elokuvaan perustuva manga toimii taianomaisesti Vuonna 2016 Suomenkin elokuvateattereissa hurmannut Makoto Sinkain ohjaama animeleffa taittuu hyvin ja kauniisti sarjakuvaksi. Juonihan on tyypillisesti Japanilaisen ja mangamaisen outo, kuten asiaan kuuluukin. ”Kun heräsin, olin muuttunut pojaksi” Omasta Lue lisää

Sarjakuvat

Tarkastaja Akane Tsunemori

Psykopasseja ja latentteja rikollisia tulevaisuuden Japanissa Tulevaisuuden Japanissa kaikki on toisin. Koko elämäsi pisteytetään testeillä ja pisteiden perusteella katsotaan millaiseen työhön olet sopiva. Näin tälläkin kertaa, kuten Lue lisää

Elokuvat + TV

Star Wars: The Last Jedi

Elokuvasarjan uusin osa luo enemmän kysymyksiä, kuin antaa vastauksia Tätä on taas kieli pitkällä odotettu kaksi vuotta. Odotus palkitaan osittain, mutta samalla myös luodaan uutta toivoa, ja vieläkin enemmän Lue lisää

Sarjakuvat

Tex Willer: Loistava lainsuojaton

Perus-Willeriä hyvällä taiteella Tex Willerin suuralbumisarja on edennyt jo numeroon 36. Tässä albumissa on sivuja 226 kappaletta ja se on mustavalkoinen. Kirjoittaja Boselli on kirjoittanut Willerin seikkailuja paljonkin ja kuvituksesta vastaa arvostettu sarjakuvataiteilija Andreucci. Vaikka Lue lisää

Sarjakuvat

Korkeajännityssarja 1953

Mainiot klassikkoseikkailut yksissä kansissa Yleensä kun puhutaan ”Korkkarista”, eli Korkeajännitys-lehdestä, mieleen tulee sotasarjakuva, jossa saksalaiset häviävät aina, mutta Suomessa Korkeajännityssarja aloitti ilmestymisensä vuonna 1953 ja aiheina olivat agentti- ja yksityisetsiväseikkailut. Lue lisää